sunnuntai 4. toukokuuta 2014

SM-kilpailut kilpailtu

SM-kisojen toinen kisapäivä alkoi yhtä varhain, kuin lauantaikin. Joukkueet harjoittelivat suoritusjärjestyksessä, joten Smaragdit heräsivät taas lähes kukonlaulunaikaan aamupalalle ja suuntasivat siitä reippaina kävellen hallille. Team Elise sai nukkua hieman pidempään.

Harkkasuoritukset sujuivat tasaisen varmasti ja heti suorituksen jälkeen alkoi valmistautuminen itse kisaan meikkien laitolla ja kampausten korjaamisella. Pian Smaragdeilla olikin jo aika aloittaa lämppä itse kisasuoritusta varten, eikä Team Elisekään kauaa ehtinyt vuoroaan odotella.

Smaragdit suorittivat ohjelmansa heti oman sarjan toisena joukkueena. Suoritus sujui tasaisen varmasti, pieniä virheitä lukuunottamatta.

-Asetimme tälle päivälle tavoitteen nostaa ilmaisua selvästi alkukilpailusta. Teimme tämän eteen paljon töitä heti kisaharkan lämpästä alkaen ja se tuottikin tulosta. Saimme kisasuoritukseen jo vapautuneempaa ja ilmeikkäämpää esiintymistä. Tytöt jaksoivat hyvin tsempata myös tänään, toisena kisapäiväna, vaikka väsymys jo selvästi vähän painoi. Ennen viikonloppua asettamamme tavoitteet SM-kisalle täyttyivät ja voimme olla tyytyväisiä suorituksiimme, kertoi joukkueen vastuuvalmentaja Minna Mäkinen finaalipäivän päätteeksi.

Team Smaragdit nostivat hieman pisteitään alkukilpailusta (15,75) ja säilytti näin kymmenennen sijansa 26 joukkueen joukossa. 12-14-vuotiaiden sarjan voittoon voimisteli Tapanilan Erän Alexa, toiseksi Olarin Voimistelijoiden Team Titaanit ja kolmannelle sijalle Vaajakosken Kuohun Sitrit.

Team Elise aloitti oman sarjansa tauon jälkeen ja suoritti ohjelman lähelle omaa harkkatasoaan. Virheiltä ei täysin vältytty, mutta mitään suurta ei kuitenkaan päässyt käymään. Myös Team Elise säilytti sijansa 8, saaden finaalisuorituksesta pisteet 13,80. Naisten sarjan kilpailun voitti odotetusti Olarin Voimistelijoiden OVO Team, hopeaa Turun Pyrkivän Sanixille ja pronssia Vantaan Voimisteluseuran Team Vantaalle.

Onnittelut tuoreille SM-mitalisteille!
Kaikki tulokset löytyvät Jyväskylän Naisvoimistelijoiden nettisivuilta.

Team Smaragdeilla on edessään vielä yksi kilpailu.
Ensi viikonloppuna kilpaillaan TUL:n mestaruuksista Vaajakoskella.
Viikoksi siis kotiin ja viikonlopuksi taas Jyväskylään!


Elise JV-valkkutiimi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti