torstai 27. maaliskuuta 2014

Esittelyssä Illusion

Olemme asemasarjan joukkue nimeltään Illusion. Joukkueeseemme kuuluu 20 voimistelijaa ja olemme syntyneet vuonna 2004-2005. Vuodenvaihteessa tiimimme kasvoi kuudella tytöllä, jolloin emme olisi mahtuneet enää yhdelle matolle kaikki samaan aikaan. Tämän seurauksena tammikuun lopussa meidät jaettiin kahteen joukkueeseen Illusion Pink ja Illusion Black. Treenaamme kuitenkin suurimmaksi osaksi yhtenä isona joukkueena. Meillä on sama ohjelma, puku ja musiikki. Treenejä meillä on 3 kertaa viikossa, johon sisältyy kerran viikossa balettia. Meitä valmentaa Riina, Galina ja Eerika. 

Treeneissä meiltä kysyttiin muutama kysymys ja näin me vastasimme:

Keitä me olemme?

Olemme Illusion Elisestä. Joukkueeseemme kuuluu 20 2004-2005 syntynyttä tyttöä. Kevätkaudella 2014 esiinnymme asematapahtumissa kahtena joukkueena, Black ja Pink.


Kauanko olemme voimistelleet?
2-6 vuotta tytöstä riippuen.

Voimistelussa parasta?
Esiintyminen, kehittyminen ja joukkuekaverit.

Treeneissä kivointa?
Ohjelman tekeminen matolla (tyttöjen tomera huomio:  EI lattialla!) ja musiikilla sekä akrobatia ja venyttely.

Joukkueessamme parasta?
Kaverit, yhteistyö ja yhteishenki.

Kuvailkaa joukkuettanne kolmella sanalla?
Black: iloinen, notkea ja hyvä
Pink: iloinen, ryhdikäs ja yhteistyö

Paras onnistumisemme?
Kaikki esiintymiset!

Suosikkijoukkueemme / ketä ihailemme ja miksi?
Team Elise ja Team Smaragdit, koska he ovat niin taitavia voimistelijoita.


Illusion

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Mitalien kilinää

Mennyt viikonloppu vierähti taas kisamatolla tai katsomossa kannustaen - kellä missäkin, roolista riippuen. Joukkueistamme puolet olivat esittämässä taitojaan tuomaristoille. Team Elise Turussa Caribia Cupissa ja loput neljä joukkuettamme Mini-Illusion, Juksut sekä molemmat Piruet Stars -joukkueet Espoossa Tapiolan Voimistelijoiden järjestämällä synttäriasemalla.

Lauantaiaamu 22.3. alkoi varhain Team Elisellä, joka suuntasi autokyydein Turkuun. Harkkavuoro oli jo yhdeksän jälkeen aamulla ja varsinainen kisa vasta illemmalla viimeisten joukossa. Aamun harkkasuoritus sujui normaalisti, ilman isompia virheitä. Korjattavaa ja tarkennettavaa jäi kuitenkin vielä harkkasuorituksen jälkeen tehtäväksi. Kisa eteni mukavaa tahtia, jopa jonkin verran etuajassa. Viimein oli Team Elisen vuoro astella kisamatolle ja samalla avata naisten sarjan kilpailu. Kisasuoritus sujui tavanomaisesti, harkkatasolla, mutta se viimeinen silaus - fiilis - tunne - jäin hieman odotettua vaisummaksi. Tuomaristo oli tarkkana ja tiukkana, joka tämä näkyi myös pisteissä. Pisteemme riittivät kuitenkin kisan kolmanteen sijaan. Kisan voitti Turun Jyryn Flex, toiseksi voimisteli järjestävän seuran Turun Urheiluliiton Xonox. Onnittelut mitalisteille!




Asemajoukkueidemme vuoro koitti sunnuntaina 23.3. Espoossa. Piruet Starseille esiintyminen asemalla oli osalle tytöistä täysin uutta ja molemmille joukkueille myös ensimmäinen kerta tänä keväänä. Jännitystä oli siis ilmassa! Joukkueet suorittivat ohjelmansa kuitenkin hyvin ja sekä voimistelijat että valmentaja olivat erittäin tyytyväisiä tähän kokemukseen.


Mini-Illusionit osallistuivat viikko sitten asemalle Kampissa, joten tällä kertaa kaikki oli jo hieman tutumpaa. Tytöt ovat viimeisen viikon aikana harjoitelleet salilla hyvän ryhdin pitämistä sekä tarkennuksia laskuihin, ja tavoitteena oli esittää ohjelma yhtäaikaisesti sekä ylläpitää hyvä ryhti koko ohjelman ajan. "Tytöt saavat päättää ennen jokaista kisasuoritusta joukkueen kesken jonkin asian minkä erityisesti haluavat tuoda valmentajalle esityksestä esiin, ja tänään oli helppo huomata että laskut olivat tyttöjen erityinen painopiste" kertoo Mini-Illusionien valmentaja Henna. Suoritus oli joukkueelta kauden paras ja tytöt olivat silmin nähden tyytyväisiä suoritukseensa. Joukkue sai arvioitsijoilta hyvää palautetta monelta osa-alueelta. "Joukkueen seuraavat kisat ovat toukokuun puolella, johon ehdimme hyvin harjoitella kuviot ja liikkeet entistä tarkemmiksi" jatkoi Henna.


Juksut pääsivät myös näyttämään taitojaan Espoossa. Joukkue on harjoitellut ahkerasti, joka näkyikin jo suorituksessa. Tytöillä oli hyvä reipas tekemisen meininki jo lämmittelyssä ja intoa päästä tuomariston eteen näyttämään ohjelma. Myös tämä joukkue valmentajineen olivat iloisia suorituksen jälkeen.




Kaikki joukkueemme palasivat siis kotiin viikonlopun kisareissuiltaan iloisin mielin, mitalit kaulassa kilisten ja kimaltaen! Tulevana viikonloppuna myös Team Piruet ja Piruet pääsevät avaamaan kisakauden, kun joukkueet osallistuvat Hyvinkää Cupiin. Myös Illusionit nähdään samana viikonloppuna matolla. Tsemppiä joukkueille harjoituksiin!


Elise JV-tiimi


maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kisatunnelmia kuvien muodossa

Smaragdeista löytyi hyviä Petri Vilhusen ottamia kuvia hänen kuvakansiostaan. Saimme luvan julkaista kuvia täällä blogissa. Kiitos siitä! Alla tunnelmia Mustan Kissan Cupista Mäntsälästä. Enjoy!
 
 
 


Elise JV-tiimi

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Joukkueilla onnistunut kisakauden aloitus

Lauantaiaamu valkeni varsin talvisena, kun lunta oli yön aikana satanut reilusti eikä loppua näkynyt. Joukkueemme suuntasivat kisaamaan eri puolille pääkaupunkiseutua ja vähän sen ulkopuolellekin. Kisapäivät venyivät pitkiksi, mutta ne sisälsivät myös paljon hienojen ohjelmien seuraamista ja joukkueiden kannustamista. Mielenkiintoinen kilpailukausi on taas kaikkien sarjojen osalta avattu. Onnittelut kaikille viikonlopun mitalisteille!

Team Elise ja Team Smaragdit suunnistivat lauantaina 15.3. heti aamutuimaan Espooseen Tapiolan Urheiluhallille, jossa järjestettiin kansainvälinen OVO Cup -kilpailu. Naisten sarjassa joukkueita kilpaili yhteensä kuusi, mukana yksi ulkomainen joukkue. 12-14-vuotiaiden sarjassa kilpaili 25 joukkuetta, joista neljä oli saapunut mukaan Suomen ulkopuolelta.

Team Elisen ohjelmaa on muokattu kovasti Tarton Miss Valentine -kilpailun jälkeen ja se hakee vielä viimeistä muotoaan. Joukkue suoritti ohjelmansa kuitenkin sekä alku -että loppukilpailussa tasaisen varmasti. Suoritukset vastasivat hyvin tämän hetkistä harkkatasoa ja sekä voimistelijat että valmentajat olivat tyytyväisiä kauden ensimmäiseen kotimaan kisaan. Alkukilpailun pisteet olivat 14,20 ja loppukilpailun 14,50, jotka oikeuttivat kisassa neljänteen sijaan. Kilpailun voitti OVO Team, toiseksi voimisteli OVO Esport Academy ja kolmanneksi Xonox.

Team Smaragdit avasi myös kilpailukauden tyylikkäästi ja ilman suurempia virheitä. Myös Smaragdien ohjelma on kokenut muutoksia Tarton jälkeen, suurimmaksi osaksi paikkalisäysten johdosta. 12-14-vuotiaissa käytiin kovatasoinen kilpailu, jossa Smaragdit sijoittuivat hienosti sijalle 8 pistein 15,70. Mukavat pisteet nostivat hymyn sekä voimistelijoiden että valmentajan huulille. Kilpailun voitti Team Titaanit, toiseksi sijoittui Alexa ja kolmanneksi Team Vantaa Irena.

Team Smaragdit

Smaragdien kisaviikonloppu sai jatkoa heti sunnuntaina 16.3., kun joukkue suuntasi Mäntsälään Mustan Kissan Cup:iin. Mäntsälässä 12-14-vuotiaiden sarjassa kilpaili yhteensä 15 joukkuetta, pääosin samoja kuin edellisenä päivänä Espoossa. Edellinen kilpailupäivä painoi ehkä hivenen, mutta itse kilpailusuoritus sujui kaikenkaikkiaan kuitenkin hyvin ja rauhallisesti. Pisteitä ohjelma keräsi lähes saman määrän lauantain kisaan verrattuna, kun yhteispisteet olivat 15,75. Näillä pisteillä joukkue sijoittui sijalle 6, vain 0,4 pisteen päähän pronssisijasta. Kilpailun voitti ylivoimaisilla pisteillä Alexa, toiseksi sijoittui Team Vantaa Irena ja kolmanneksi Team Lumi.
  

Pikkujoukkueemme keräsivät samaan aikaan kokemusta sekä  Kampissa että Mäntsälässä. Kisat olivat joukkueille kevään ensimmäiset, joten jännitystä oli odotetusti ilmassa. Joukkueet suoriutuivat esityksistään kuitenkin hyvin. 

Piruet ja Team Piruet esiintyivät ohjelmillaan yleisön edessä ensimmäistä kertaa sitten kisakatselmuksen lauantaina Kampissa. Team Piruetilla tavoitteena oli pysyä rauhallisena ja pitää vartalon kannatus hyvänä vielä loppuohjelmassakin, näissä tavoitteissa onnistuttiin hyvin ja aikaiseksi saatiin tähän mennessä paras suoritus. Joukkue sai samalla arvokasta esiintymiskokemusta kisakauden avausta varten. Tytöt olivat tyytyväisiä suoritukseen mutta kriittisiä halutessaan olla vielä vahvempana lavalla kahden viikon päästä, kun varsinainen kisakausi joukkueen osalta avataan.
 
Mini-Illusion, Illusion Black sekä Illusion Pink ja Juksut osallistuivat sunnuntaina Elisen järjestämään Asema-tapahtumaan. Illusionit olivat urakoineet myös jo edellisenä päivänä Mäntsälässä. Kauden aloituskilpailussa oli harjoituksissa vielä hämmennystä ja sekaannuksia mutta itse esitykset sujuivat jo paremmin. Molemmat joukkueet sekä Black että Pink paransivat sunnuntaina suorituksiaan. Ennen seuraavaa Asema-tapahtumaa Illusionit keskittyvät erityisesti huolellisuuteen tehdä liikkeet loppuun asti. Tytöt olivat kommenteissaan erityisen innoissaan että pääsi taas esiintymään! Mini-Illusioneiden valmentajan Hennan mukaan tyttöjen ohjelmaa on harjoiteltu viimeisen viikon aikana paljon mikä näkyi jo esityksessä sekä palautteessa. Erityisesti kiitosta joukkue sai tasapainoista, perusasennoista sekä eläytymisestä.

Juksut

Joukkueitamme on kisamatoilla taas jo tulevana viikonloppuna, kun Team Elise suuntaa Turkuun Caribia Cup -kilpailuun ja Mini-Illusionit, Juksut ja Piruet Starsit puolestaan Espooseen Tapiolan Voimistelijoiden järjestämään Asema-tapahtumaan. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan mitä kuluva kausi tuo tullessaan!

Elise JV-tiimi


torstai 13. maaliskuuta 2014

Kotimaan kilpailukausi avataan viikonloppuna

Viimeiset harkat on lähes tehty ja ohjelmat odottavat yleisön eteen pääsyä. Tytöt ovat harjoitelleet ahkerasti ja viimein on aika astella tuomariston eteen. Eliseläisjoukkueita nähdään kisamatoilla Espoossa kansainvälisessä Ovo Cupissa (Team Elise ja Team Smaragdit), Mäntsälässä Mustan Kissan Cupissa (Illusion Black, Illusion Pink, Team Smaragdit) ja seuran omassa asematapahtumassa (Piruet, Team Piruet, Illusion Black, Illusion Pink, Juksut, Mini-Illusion) rytmisen luokkakilpailun yhteydessä Kampissa. Tsemppiä kaikille joukkueille viikonlopun koitoksiin. Nauttikaa joka hetkestä kisamatolla!


Elise JV-tiimi

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Ohjelmien hiontaa ja esiintymiskokemusta treenipäivässä

Lauantaina 8.3. Elisen 10-12- ja 12-14-sarjojen sekä asemasarjan joukkueet kerääntyivät taas samaan saliin yhteisen tehopäivän merkeissä. Aamu valkeni räntäsateessa ja harmiksemme yksi vieraileva valkkukin joutui perumaan tulonsa aikaisin aamulla sairastumisen vuoksi. Nopean aikataulun uudelleenjärjestelyn jälkeen tehopäivä pääsi kuitenkin alkamaan ja yhteistyöllä kaikille joukkueille saatiin hyvät treenisisällöt päivään. Tällä kertaa iso osa ajasta käytettiinkin ohjelmaharjoitteluun - onhan kisakausi jo ihan lähellä. Joukkueet pääsivät esittämään ohjelmiaan myös toinen toisilleen, joka antoi taas lisää kokemusta ja varmuutta kisamatolle. Salissa vallitsi iloinen fiilis ja aamun räntäsadekin muuttui päivän mittaan komeaksi auringonpaisteeksi.



Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja tsemppiä viimeisiin harkkoihin ennen viikonlopun kotimaan kisakauden avausta!

Elise JV-tiimi

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Team Elise noviisiringin leirillä Kisakalliossa 28.2.-2.3.2014

Team Elise vietti viikonlopun 28.2.-2.3. Kisakalliossa noviisimaajoukkueringin leirillä. Perjantaina lähdimme kohti Kisakalliota, jossa pääsimme heti iltapäivällä aloittamaan harjoittelun. Leirillä keskityttiin ohjelmaharjoitteluun ja saimmekin arvokkaita vinkkejä sekä ohjelman suoritukseen että koreografiaan. Sunnuntaina iltapäivällä lähdimme kotiin väsyneinä, mutta iloisina ja nyt tavoitteena onkin siirtää leirillä opitut asiat kotisalille. Tästä on hyvä lähteä valmistautumaan viikon kuluttua järjestettävään OVO Cup:iin.

Ohjelmaa harjoiteltiin joka päivä paljon




Lauantaina ja sunnuntaina oli ohjelmassa myös
keskivartalon voimaa ja perustreeniä



Leiri päätettiin parivenytyksiin


Team Elise

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kisakatselmus täytti katsomon

Elisen JV-joukkueet kokoontuivat tiistaina 4.3. Laajasalon palloiluhallille kisakatselmuksen merkeissä. Paikalla oli huikeasti 10 eri sarjojen joukkuetta, yhteensä satakunta voimistelijaa, joiden kevään kilpailuohjelmista saimme illan aikana nauttia. Katselmus keräsi palloiluhallin katsomon täyteen ja runsaspäinen yleisö pääsi seuraamaan sekä jo kilpailevien joukkueiden 10-12-vuotiaiden, 12-14-vuotiaiden ja naisten sarjasta että lupaavien vielä asemalla esiintyvien joukkueidemme ohjelmia. Paikalle oli kutsuttu myös kaksi tuomaria, joilta valmentajat saivat arvokasta palautetta ohjelmista. Katselmus oli taas kerran hieno ja onnistunut kokonaisuus, josta joukkueet saivat arvokasta esiintymiskokemusta alkavaa kilpailukautta varten.

Piruet (10-12v.)

Team Smaragdit (12-14v. mestaruus)

Team Piruet (10-12v.)

Team Elise (naiset, mestaruus)

Kiitos mukavasta illasta sekä voimistelijoille ja valmentajille että tuomareillemme ja paikalla olleelle yleisölle. Tsemppiä kaikille joukkueille harjoitteluun kohti kisoja!

Elise JV-tiimi