sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Etelä-Suomen alueasema ja Gant Cup

Ring Y ja Illusion Glow osallistuivat lauantaina 18.4. Etelä-Suomen alueasemalle, joka järjestettiin Mäntäsälässä. Esitys oli viimeinen Ring Y:lle tällä ohjelmalla.

- Ring Y esiintyi oikein ryhdikkäästi ja hymyillen ja kuunteli rauhallisesti musiikkia. Tähän oli siis hyvä lopettaa meidän kautemme tällä ohjelmalla, kommentoi Ring-joukkueiden valmentaja Seena Jäntti.

Ring Y alueasemalla


Illusion Glow:lle asema oli puolestaaan kevätkauden ensimmäinen.

- Illusion Glow suoritti todella hyvin kauden ensimmäiseksi asemaesiintymiseksi. Erityisesti ohjelman alkupuolisko sujui hienosti. Seuraavia esiintymisiä varten keskitymme harjoituksissa etenkin ilmaisun, suorituspuhtauden ja yhtäaikaisuuden parantamiseen, kommentoi valmentaja Eeva Lilja.

Illusion  Glow alueasemalla 
Ring X taas kilpaili sunnuntaina 19.4. Suomessa ensimmäistä kertaa järjestettävissä pilottikilpailuissa. Pilottikilpailu on 8-10-vuotiaiden asemasarjalle tarkoitettu kilpailu, jossa kisataan 10-12-vuotiaiden säännöillä. Tämä Gant Cup-kilpailu järjestettiin Turussa, järjestävänä seurana Coco Sport. 

- Pilottikilpailujen järjestäminen oli oikein tervetullut muutos tähän asemasarjaan. 10-12-vuotiaiden sarjalle tarkoitetuista tuomaripalautteista saa joukkueelle konkreettisempaa palautetta ja tapahtuma antoi tytöille kaikin puolin hyvää kokemusta tulevaisuutta ajatellen. Jännitys oli kova, mutta ohjelmasta suoriuduttiin silti hienosti. Myös Ring X:lle tämä oli viimeinen esitys tällä ohjelmalla, kommentoi Seena Jäntti.


Joukkueet saavat pilottikilpailuissa tuomareilta pisteet, mutta niitä tai kategoriaa ei julkisteta. Pistemateriaali kuitenkin lähetetään edelleen Suomen Voimisteluliitolle 8-10-vuotiaiden kilpailun edelleen kehittämistä varten. Kaikki pilottikilpailuun osallistuneet joukkueet palkittiin tuotelahjoin ja neljä parasta tuomariryhmän valitsemaa joukkuetta vielä mitalein.  

Ring X Gant Cupissa

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Elise Juniorin terveiset Junior Cupista




Viime lauantaina 18. huhtikuuta kisattiin Kupittaalla Junior Cup I ja maajoukkueen katsastuskilpailu MM-kisoihin. 
Päivä alkoi aikaisin, kun osa joukkueestamme lähti ajamaan kohti Turkua jo ennen kello kuutta aamulla ja osan aloittaessa meikkien teon vain hieman myöhemmin. 
Harkkasuoritus sujui hyvin pienistä virheistä huolimatta, jonka jälkeen pidimme pienen tauon, ja sitten aloitimme itse kisaan valmistautumisen. 
Kisasuoritus oli hyvä, ja alun pienten hermostuksesta johtuvien virheiden jälkeen tekeminen oli erityisen vahvaa. Pisteitä saimme yhteensä 14,30, ja sijoituimme kovatasoisessa kilpailussa sijalle 13. Voiton vei Tampereen Minetit Junior, hopeaa OVO Juniorille ja pronssia SC Vantaan ja Tapanilan Erän yhteisjoukkue Elite.
Oman kisamme jälkeen seurasimme vielä naisten sarjan upean toisen kierroksen, jonka tuloksena kultaa vei Minetit, hopeaa OVO Team ja pronssia OVO Team Esport. 

Onnea mitalisteille ja kiitos Coco Sportille hienon kisan järjestämisestä!

Terveisin Elise Junior 

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Etelä-Suomen aluekilpailut



Kuluneena viikonloppuna 11.-12.4. järjestettiin Vantaan Energia Areenalla Etelä-Suomen aluekilpailut. Elise oli kilpailussa hyvin edustettuna lähes kaikissa kilpailusarjoissa.

Kilpasarjojen kilpailut käytiin lauantaina, jolloin Elisen joukkueen Piruet X ja Piruet Y kilpailivat 12-14 vuotiaiden sarjassa. 

"Alkukauden haasteiden jälkeen saimme kaksi kokoonpanoa matolle, mikä oli jo itsessään hienoa. Ohjelman rakenne sekä suoritusten epävarmuus vaikuttivat kuitenkin tuloksiin ja pettymykseksi joukkueet saivat kategorian E. Tulemme tekemään ohjelmaan paljon muutoksia, joilla saamme tyttöjen taitotasoa enemmän esille ja varmuutta tekemiseen." Kommentoi joukkueiden valmentaja Henna Mansikkamäki.

Sunnuntaina kilpailtiin mestaruussarjoissa. 10-12 vuotiaiden sarjassa kilpailivat Elisen joukkueet Team Illusion, Illusion Pink sekä Illusion Rose.  Team Illusion sijoittui kategoriaan 5, Illusion Pink kategoriaan 9 ja Illusion Rose kategoriaan 7. 

12-14- vuotiaiden mestaruussarjassa Eliseä edusti Team Piruet sijoittuen sijalle yhdeksän  pistein 14,40. Joukkueen valmentaja Riina Risku kommentoi joukkueen kilpailupäivää: “Team Piruetin kisatavoitteet täyttyivät hienosti. Joukkue oli asettanut tavoitteekseen ilmaisun parantamisen. Lisäksi joukkue tavoitteli kilpailusuorituksessa tunnetta yhdessä tekemisestä. Tytöt olivat erittäin onnellisia kisasuorituksen jälkeen, koska tunsivat ja tiesivät että kaikki olivat tehneet yhteistyötä suorituksen onnistumiseksi. Pisteet nousisivat taas edellisestä kisasta. Työ jatkuu, jotta kauden viimeisissä kisoissa saamme vielä parannettua teknisiä sekä suorituspisteitä.” 

12-14-vuotiaiden mestaruussarjan voitti Pakilan Voimistelijoiden Gloria Nova.

14-16- vuotiaiden SM-sarjassa Elise junior esitti vahvan kilpailusuorituksen ilman isoja suoritusvirheitä. Viime viikkojen harjoituspanostus tasapaino-osiin ja ohjelman dynamiikkaan näkyi suorituksessa ja sekä voimistelijat että valmentajat olivat tyytyväisiä suoritukseen. Elise Junior sijoittui kovatasoisessa kisassa sijalle seitsemän pistein 14,50. Junioreiden kilpailun voitti SC Vantaan ja Tapanilan Erän Elite SC. 

Yli 16-vuotiaiden SM-sarjan voitti Vantaan Voimisteluseuran Team Vantaa HJM-tiimin Freyat-joukkueen sijoittuessa toiseksi.