tiistai 26. elokuuta 2014

Elisen JV + RV asema sekä Etelä-Suomen aluekilpailut

Elise järjestää tulevana syksynä joukkuevoimistelun Etelä-Suomen aluekilpailut marraskuun toisena viikonloppuna, tarkemmin sunnuntaina 9.11., Töölön Kisahallilla. Samana viikonloppuna järjestetään myös voimistelun asematapahtuma, lauantaina 8.11., myöskin Kisahallilla. Lisätietoja Voimisteluliiton sivuilta.

Kaikki pienet ja vähän isommat voimistelijat mukaan viettämään iloista voimisteluviikonloppua Kisahallille!


Elise JV-tiimi


maanantai 11. elokuuta 2014

Hei sinä 2008-2009 syntynyt tyttö - kiinnostaako joukkuevoimistelu?

Elise aloittaa uuden joukkuevoimistelun ikäluokan, Plie vuosina 2008-2009 syntyneet, syyskaudella 2014.
Uusi ryhmä aloittaa harjoittelemalla kerran viikossa Laajasalon palloiluhallilla.  Mukaan voi ilmoittautua kaikki joukkuevoimistelusta kiinnostuneet - aiempaa voimistelutaustaa ei tarvita. Lue lisätiedot sekä ilmoittautumisohjeet Elisen nettisivuilta ja tule mukaan iloiseen harrastukseen!


Elise JV valkkutiimi

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Back in business

Lomat on tältä erää lusittu ja harkat on hyvässä vauhdissa. Elokuun alkupuolella aloittavat harjoittelun myös nuoremmat voimistelijamme ja syyskuun alkuun mennessä hommat rullaakin jo normaalin syyslukkarin mukaisesti. Uusia ohjelmia on ehditty jo valmistaa ja peruskuntoa on kasvatettu. Salilla on vallinnut mukava ja iloinen ilmapiiri ja voimistelijat ovat jaksaneet tsempata kuumuudesta huolimatta hyvin.

Heinä-elokuussa osa joukkueistamme osallistuu perinteisesti Elisen valmennusryhmien kesäleireille Kisakalliossa. Smaragdit leireilivät heinäkuun lopun leirillä, josta he jatkoivat Voimisteluliiton Haastajat-ringin leirille vielä kahdeksi päiväksi. Oman leirin sisällössä oli fysiikka- ja lajitreenien lisäksi uuden rv pallojoukkueohjelman harjoittelua syyskauden koitoksia varten. Rytmisen kisakausi alkaakin jo reilun kuukauden kuluttua, joten kiirettä pitää, mikäli mielii saada pallot päätymään oikeaan paikkaan ohjelman aikana. Rinkileirin sisältöön ei tässä vaiheessa kuulunut ohjelmaharjoittelua, vaan lajinomaista perustreeniä sekä fysiikkaharjoituksia. Myös Kasva Urheilijaksi -testit tehtiin totuttuun tapaan. Liiton leiri oli antoisa ja ajatuksia herättävä. Harkkojen välillä nautiskeltiin ihanan lämpimästä järvivedestä.

Tunnelmia Kisakalliosta:
Smaragdeilla riitti hymyä leirin jokaiselle päivälle

Tällä viikolla Kisakallioon suuntaa joukkueistamme Team Piruet ja Team Illusion. Leireilyä on luvassa myös Helsingissä vielä viimeisellä koulujen lomaviikolla, kun Elisen Stadionin päiväleiri starttaa heti maanantaina ja kestää koko viikon. Ensi viikolla alkaakin hiljalleen paluu arkeen, kun koululaiset palaavat kouluihin...

Harkkaintoa ja aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen,

JV valkkutiimi