keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Syksyn tehopäivistä intoa harjoituskauden keskelle

Syksyn tehopäivät on takanapäin. Joukkueemme kokoontuivat yhteen kahtena lauantaina harjoittelemaan monipuolisen setin perustreeniä, välinetekniikkaa, tanssia, ohjelmaa ja liikkuvuutta. Koska joukkueita alkaa jo olla paljon ja yhden päivän aikana salitila rajallinen, päädyttiin tänä syksynä jakamaan tehopäivät kahtia; pienemmille omansa ja isommille omansa.

Tanssitunti on aina suosittu ja saa hymyn huulille!

Vaikka kilpailukausi lähestyy ja joukkueet valmistautuvat tiiviin harjoittelun merkeissä kauden ensimmäisiin koitoksiin, toi tehopäivä sopivaa vaihtelua tavalliseen arjen puurtamiseen. Tehopäivän aikana pääsi tutustumaan seuramme toisiin voimistelijoihin sekä harjoittelemaan hieman totutusta poiketen - niin eri valkkujen johdolla kuin erilaisin harjoitussisällöin. Myös kilpailuohjelmiin saatiin arvokkaita neuvoja ja näkemyksiä eri valmentajalta sekä tuomarilta.

Välinetekniikkaa mahtui päivän ohjelmistoon joukkueesta riippuen;
joko pallolla, narulla tai vanteella

Joukkueiden harjoittelu jatkuu kotisaleilla kohti reilun viikon kuluttua koittavaa kilpailukauden aloitusta. Osa joukkueista suuntaa Turkuun, osa Vihtiin. Tsemppiä, iloa ja hymyä kaikille harkkoihin!


Elise JV-valkkutiimi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti