sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kisojen täyteinen viikonloppu

Mennyt viikonloppu vierähti taas kuinkas muuten kuin kisojen merkeissä. Lauantaina aloitettiin Etelä-Suomen aluemestaruuskisoissa Kisahallissa, jossa Elise oli edustettuna kolmessa sarjassa. 10-12-vuotiaissa kilpaili Team Piruet ja Piruet, 12-14-vuotiaiden SM-sarjassa Team Smaragdit ja naisten SM-sarjassa Team Elise. Kaikki eliseläiset sattuivat suoritusvuoroilleen vasta toisen tauon jälkeen - vieläpä lähes peräkkäin.

Joukkueet valmistautuivat kisaan kukin omilla tahoillaan:
Hiukset ja meikit kisakuntoon!

Piruet astui tuomariston eteen joukkueistamme ensimmäisenä. Suoritus sujui tasaisesti vaikka joukkue oli tehnyt muutoksia ohjelmaan edellisen kisan jälkeen. Kategoria säilyi samana kuin edellisenä viikonloppuna, tulos siis kat. 7, johon voidaankin näin muutosten jäljiltä olla tyytyväisiä!

Seuraavana oli Team Elisen vuoro. Loukkaantumisen vuoksi myös tämän joukkueen ohjelmaa jouduttiin vielä kisaa alustavalla viikolla muuttamaan vähemmälle voimistelijamäärälle. Suoritus sujui kuitenkin tästä huolimatta omalla tasolla, noston alastulon kaatumista lukuunottamatta. Pisteiksi saatiin 14,58 joka tarkoitti tässä kovatasoisessa kisassa viidettä sijaa.

Kuva Timo Flinkkilä

Team Smaragdien vuoro koitti oman sarjan loppupäässä. Sairastumisen vuoksi Smaragdien ohjelman paikat muutettiin kisapäivänä seitsemälle. Tytöt suoriutuivat muutoksista moitteetta ja kisasuoritus sujui tasaisen varmasti. Loppuohjelmaan jäi kuitenkin vielä epätarkkuutta. Pisteet jäivät harmittavaisen ala, erityisesti taiteellisen ja suorituksen osalta, yhteispisteiden ollessa 14,88. Näillä pisteillä irtosi vasta yhdeksäs sija.

Kuva Timo Flinkkilä

Viimeisenä eliseläisenä ja samalla koko kisan viimeisten joukossa, vuoroon pääsi vihdoin Team Piruet. Joukkue aloitti ohjelman tarkasti, mutta loppua kohden mukaan mahtui valitettavasti myös selkeitä virheitä. Tämän kisapäivän suoritus oikeutti kategoriaan 4, suorituspuhtauden jäädessä vielä alemmas harkkasuorituksista.


Kuva Timo Flinkkilä

Kisasuorituksen jälkeen fiilis oli hyvä:
Kahdeksan iloista Smaragdia, yksi valitettavasti puuttuu

Sunnuntaiaamu valkeni sateisena, mutta eipä tuo paljon menoa haitannut - hallille kun oli suunta. Smaragdit jatkoivat kisaurakkaansa Vantaalla SC Vantaa Cupissa Korson Lumossa. Samaan aikaan järjestettiin myös maajoukkueen katsastuskilpailu juniorien ja naisten sarjoissa, josta Team Elise joutui valitettavasti jättäytymään.

Pirteinä Smaragdit tapasivat hallilla klo 8:00 josta siirryttiin ripeästi aamun harkkaan. Tänään jatkoimme myös vajaalla miehityksellä jättäessämme sairastavan joukkueenjäsenemme vielä kotiin toipumaan. Edellisen päivän tuomaripalautteiden jäljiltä tehtiin suunnitelma uudelle kisapäivälle. Lämppä ja valmistautuminen harkkasuoritukseen sujui hyvällä fiiliksellä. Itse harkkasuoritus sujui myös mallikkaasti päivän tavoitteiden mukaisesti. Muutama kohta korjattiin, jonka jälkeen loppuverkan jälkeen tauolle meikkaamaan, korjaamaan kampaukset ja syömään lounasta.

Tauko kului rattoisasti yhteistä aikaa viettäen ja kohta oli jo aika aloittaa kisalämppä. Etsittyämme lämppään sopivan paikan, käytettiin jäljelle jäänyt aika monin eri tavoin hyödyksi. Siinä tulikin samalla jo sopivasti lämmin...

Lämmitellä voi monin eri tavoin:

Tämän hömppälämpän jälkeen oli vuorossa se varsinainen lämppä ja ajatusten siirtäminen tulevaan kisasuoritukseen. Valmistautuminen kisasuoritukseen onnistui tavoitteen mukaisesti ja matolle marssi luottavaisin mielin rauhallinen joukkue. Itse suoritus onnistui myös hyvin. Loppuohjelman pieniä epätarkkuuksia lukuunottamatta asettamamme tavoitteet täyttyivät pääosin hyvin ja se näkyi iloksemme myös tämän päivän pisteissä 15,47. Tällä Smaragdit sijoittuivat sijalle 4/6, ilahduttavan lähelle kolmatta sijaa.

Ennen kisakatsomoon siirtymistä otettiin muutamia kuvia:

Kiitos viikonlopun kisajärjestäjille sujuvasti menneistä kisapäivistä. Onnittelut viikonlopun mitalisteille eri sarjoissa sekä kaikille onnistuneita suorituksia tehneille ja kisamatolla nauttineille!
Katseet on jo taas eteenpäin - jatkuuhan harkatkin jo huomenna.

Elise JV-tiimi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti