torstai 3. huhtikuuta 2014

Piruettien perjantaiharkoissa hiottiin kisaohjelmaa, lauantaina avattiin kisakausi!

Alkamassa on perjantai-illan harkat Latokartanon liikuntahallissa. Salissa voimistelevat valmentajiensa johdolla Mini-Illusion, Illusion, Team Piruet ja Piruet.

Tunnelma on tavallista sähköisempi. Pirueteissa tytöt esittelevät valmentaja Eija-Leena Pataselle, tuttavallisemmin Eitsulle, kisa-asujaan ja kysyvät kaikki vuorollaan, onko strassit liimattu oikein. Samalla kerrataan seuraavan päivän kisojen käytännön järjestelyitä ja käydään läpi, millainen kampaus kisoihin loihditaan.

Kauaa ei ehditä jutella, kun Eitsu pyytää tytöt matolle, jossa tehdään askelsarjoja, aaltoja ja hyppyjä.
- Varpaat edellä, Eitsu muistuttaa hyppysarjaa tekeviä tyttöjä.

Seuraavaksi on vuorossa ohjelman harjoittelu. Piruetin ohjelman musiikki  on elokuvasta Corpse Bride, ja tytöt esittävät musiikkiteeman mukaisesti kuolleista nousevia luurankoja, jotka innostuvat tanssimaan ennen kuin taas palaavat takaisin aloilleen. Joukkue jaetaan kahtia, ja puolet työtöistä voimistelee pienen pätkän ohjelmasta ja toinen puoli seuraa tarkasti, onko tyttöjen suorituksissa korjattavaa ja antavat sitten palautteen.

- Tyttöjen on hyvä oppia antamaan ja saamaan palautetta myös joukkuekavereiltaan, Eitsu sanoo. Tapa on myös tyttöjen mieleen. Ohjelmaa hiotaan viimeiseen sormenpäähän asti, ja Eitsulta satelee kehuja ja korjauspyyntöjä tiheään tahtiin. 

Venyttelyjen jälkeen jokainen salissa harjoitteleva joukkue esittää ohjelmansa.  Piruettien ohjelma tallennetaan tabletille, minkä jälkeen yhdessä katsotaan kriittisin silmin parannettavat kohdat.  

- Jokaisella joukkueen tytöllä on kapasiteettia mutta eri tavoin. Jotkut ovat notkeampia, toisten hypyt ilmavampia ja jotkut kantavat kroppansa hienosti, Eitsu luettelee. Harkoissa ja erityisesti kotona tytöt treenaavat omia haastekohtiaan. 

Nean ja Netan mielestä kaikista kivointa harkoissa on tehdä ohjelmaa.
- Yläreitä (ylispagaatit) on hauska harjoitella. Meillä on myös kiva ohjelma ja hienot puvut, tytöt sanovat.

Tyttöjen mielestä Eitsu ei ole ollenkaan ankara valmentaja. Eitsulla on siihen syynsä.
- En halua ainoastaan komentaa tyttöjä, sillä toivoisin, että tytöt oppivat kuuntelemaan omaa kehoaan ja tiedostamaan omaa tekemistään ja sitä kautta haluavat harjoitella omasta tahdostaan.



Lauantaina 29.3. Team Piruet, Piruet ja Illusionit astelivat kisamatolle Hyvinkää Cupissa. Halukkaille oli järjestetty bussikyyti, joka lähti kukonlaulun aikaan kohti Hyvinkäätä. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan, sillä tytöt odottivat jo bussissa innoissaan kevään ensimmäisiä kisoja. Muutamalle tytölle kisat olivat kaikkien aikojen ensimmäiset joukkuevoimistelussa.

Paikan päällä aamu aloitettiin harkoilla, joissa lämmiteltiin, venyteltiin ja kerrattiin ohjelmaa. Kisan alkaessa Piruet pääsi matolle joukkueistamme ensimmäisenä.

- Tytöt suorittivat ohjelman suunnitelmien mukaisesti. He olivat tosi yhtäaikaisia, seurasivat toisiaan ja spagaatit menivät hienosti, valmentaja Eitsu Patanen analysoi. Tyttöjen mielestä suoritus meni enemmän kuin hyvin, mutta he olivat hieman pettyneitä seitsemänteen kategoriaan.

- Yhden kategorian verran voimme saavuttaa pelkästään selkiyttämällä osia, Eitsu sanoo.



Team Piruet pääsi kisamatolle iltapäivällä ja teki hienon suorituksen. Tytöt ylsivät kolmanteen kategoriaan, eli kaikkien aikojen parhaimpaansa. Tytöt olivat tyytyväisiä, ja niin oli valmentaja Riina Riskukin.

- Tavoitteena oli pysyä suorituksessa rauhallisena ja kuunnella musiikkia. Erityisesti ilmaisu on kehittynyt paljon. Ensi lauantain kisoihin yritämme saada suoritusvirheitä vielä karsittua. Tämä oli hyvä aloitus ja tästä on hyvä jatkaa.



Myös asemalle osallistuneella Illusion Pinkillä ja Blackilla oli onnistunut kisapäivä jännityksestä huolimatta.  

Tulevana  viikonloppuna kilpaillaan jo Etelä-Suomen aluekilpailut lauantaina 5.4. Helsingissä Töölön Kisahallilla. Tällöin matolla nähdään Team Elise, Team Smaragdit, Team Piruet ja Piruet. Kaikki joukolla kannustamaan joukkueita!



Elise - JV-taustajoukot katsomon puolelta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti