lauantai 20. joulukuuta 2014

Kisakausi paketoituna

Elisen JV-joukkueiden kisakausi kului vilkkaissa merkeissä. Joukkueet olivat ahkerasti esillä niin asematapahtumissa kuin 10-12-vuotiaiden kisoissa ympäri Etelä-Suomea. Tulihan pari reissua tehtyä vähän pidemmällekin. Joukkueet keräsivät kauden aikana paitsi arvokasta kokemusta tulevia vuosia varten, myös onnistuneita suorituksia ja menestystä.

Kauden päätöskisassa Valkeakoskella, 10-12-vuotiaiden valtakunnallisessa mestaruuskisassa, Team Piruet onnistui ohjelmassaan hienosti kisaa edeltävän viikon paikkamuutoksista huolimatta. Joukkue palkittiin ansaitusti kategorialla 1 ja kotiin lähdettiin näin mitalit kaulassa!

Nyt syksyn kisakausi on paketissa ja on aika huilata hetki. Pitkään ei ehditä laakereilla lepäilemään, sillä joukkuevoimistelijoiden kisakausi alkaa osalla joukkueista jo tammikuussa. 14-16-vuotiaiden sarjaan nouseva Team Smaragdit, joka tulevalla kaudella kilpailee sarjanousun myötä uudella nimellä Elise Junior, pääsee esittämään ohjelmansa yleisön ja tuomareiden eteen jo tammikuun 9.päivä Winter Games -kilpailussa. Joukkue hioo ohjelmaansa vielä kuluvan viikonlopun aikana Kisakalliossa, jonka jälkeen on aika pitää ansaittua joululomaa.

Myös muut joukkueemme ovat työn touhussa kevätkautta ajatellen, sillä monia muitakin sarjanousijoita tullaan näkemään. Piruet ja Team Piruet nousevat 12-14-vuotiaiden sarjaan ja asemalla esiintyneitä joukkueitamme tullaan niin ikään näkemään kilpamatoilla kevätkaudelle 10-12-vuotiaiden sarjassa. Kevätkautta odotellessa siis!


Elise JV-valkkutiimi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti